Kontaktien treenausta

Viime viikollakin käytiin treeneissä, mutta en muistanut tänne kirjata mitään. Meillä oli kuitenkin oikein sopiva rata, ei liian vaikea ja 11 tai 13 estettä vaan. Eikä tietenkään koskaan ole pakko kaikkia suorittaakaa. 🙂

Meidän ryhmässä on eritasoisia koiria, mutta kukaan ei kuitenkaan vielä ole oikein kisavalmis, joten ei vaikeilla radoilla treenaaminen edes hyödyttäisi mitään. Välillä meillä oli aiemmassa treenijaksossa ehkä hiukan liian haastavia ja pitkiä ratoja. Kara suoriutui oikein reippaasti tehtävästä viime viikolla ja meille jäi kyllä hyvä fiilis siitä 🙂 Aloitettiin vihdoin tekemään peruutusharjoitusta että opittaisiin takapään käyttöä ja sitten pikkuhiljaa pysäytyskontakteja agilityssä. Se on kuitenkin koiralle selkeämpi jotenkin ja varmasti osuu A-esteellä tai muilla kontaktialueelle. Toki näistäkin voi olla montaa mieltä, mutta luulenpa että myös ohjaajalle selkein on tässä tapauksessa tämä vaihtoehto!

Tehtiin eilen puomia ja A-estettä. Kara vielä vähän vierastaa meidän uutta (toistakin) kouluttajaa ja se aikalailla nopeasti paineistui puomilla, kun hän sitä yritti siinä lähellä palkata. Söi kyllä mutta vauhdilla ja stressissä. Stressi jäi päälle, kun yritin sitten itse palkata Karaa puomin kipuamisesta. Toisinaanhan Kara tietyssä mielentilassa on suorittanut puomin juosten läpi vauhdilla ja ei ole hypännyt pois kesken kaiken, mutta eilen se kyllä pääsi pari kertaa hyppäämään. Täytyy tehdä paremnpi treenisuunnitelma ja pitää huoli että Kara saa tarpeeksi tilaa. Kun tultiin halliin, se veti jopa pienet hepulirallit kun sitä innostin, mikä on Karalle aina toivottu mielentila että se olisi vähän villin höpsö ja energinen. Mutta toisaalta kierrokset saattoivat olla liian korkeat kun sitten tehtiin tarkkuutta vaativaa puomia ja vieläpä jännittävän uuden treenien vetäjän kanssa.

Toisella kierroksella koira oli ehtinyt jo vähän sulatella asioita ja päätin, että tehdään A-estettä hyppyjen kautta niin että koiran saada siihen paljon vauhtia ja pidetään kouluttaja meistä kaukana, eli palkkasin koiran itse. Ajattelin että tehdään meidän hieno temppu, mitä on tehty aiemminkin, eli viedään yhdessä nami rasiaan ja sitten mennään toiselle puolelle A-estettä ja hypyn taakse. Kun lähdettiin, juoksi Kara suorinta reittiä namikipolle 😀 Vasta nyt kirjoittaessa tuli mieleen, että unohdin sen kannen. Se olisi pelastanut meidät. Noh, palkkkasin seuraavalla kerralla vaan kädestä ja Kara juoksi todella innoissaan oikein voimakkaasti tömäytellen A-esteen. Hypytkin se suoritti vauhdilla. Tehtiin A-este muutaman kerran hyppyjen kautta, jostain syystä en saanut Kara irtoamaan oikein hypyille, se tuppasi olemaan kiinni kädessä ja ohittamaan niitä, mutta täytyy myöhemmin koittaa miettiä miksi. Tällä kertaa tärkeintä oli se (kuten yleensäkin aina meidän treenatessa :D) vauhti ja että koira tekee iloisena reippaasti ja häntä pystyssä. Se tavoite me onneksi saavutettiin! Ja A-estelle se suorastaan sinkosi jo ennen kuin ehdin sanoa, että KIIPEE. Hyvä merkki.

Rutiinien tärkeys

Yksi asia minkä olen huomannut vaikuttavan on rutiinit. Kun tehdään asiat useimmiten samalla tavalla, on Karan treenit onnistuneet selvästi paremmin kuin silloin jos tilanteessa on paljon muuttujia. Vähän niinkuin treenit versus se kerta, kun tultiin kisapäivänä hallille tutustumaan ja pihalla oli hälyä ja autoja ja meteliä kuulutuksesta ym. Aivan selkeästi koirakin tajusi että nyt on ihme juttu. Ajoin autonkin silloin eri paikkaan ja käyttäydyin itse ehkä hieman eri tavalla kuin treeneissä, tein asiat eri järjestyksessä jne.. Kaikella tällä oli varmasti osansa.

Viimeiaikoina on Kara ollut hieman huolestuneemman oloinen auton luona ja käyttäytynyt aremmin, todennäköisetsi ihan vaan koska olen parkeerannut sen eri kohtaan kun kesällä. Kesällä oli pakko jättää tietyn puskan eteen, jotta saisi edes vähän varjoa autoon ja takaluukkukin oli auki puskaan päin. Nyt olen ajanut niin, että takaluukku on auki parkkikselle päin ja eri reunassakin vielä. Eilen huomasi selvästi, että ekalle kierrokselle mentäessä oli Kara jotenkin tosi pälyileävänä autossa ja halusi entistä nopeammin pois auton luota. Vieressä oli lisäksi vielä toinen auto, jonka peräkoukussa oli noutaja hihnastaan kiinni ja täysin vieras ihminen seisokeli sen autonsa vieressä melkein koko meidän treenien ajan. Tällaiset asiat ovat hyvin epätavallisia meidän treeneissä ja selkeitä poikkeuksia, joihin valitettavasti Kartsun tyyppinen koira reagoi ihan selvästi. Treeneissä on siis otettava sekin huomioon. Luulen että jatkossa taidan taas peruuttaa niin päin, ettei Karan tarvitse olla ns. suorassa yhteydessä koiriin, jotka kävelevät auton ohi vaan pusikon puolelle, jolloin liikennettä on ”vähemmän”.

Koko ajan yritän opetella paremmin lukemaan koiraa ja löytämään parempia keinoja sen mielentilan hallintaan, jotta sillä olisi kivaa treenata ja sen fiilis olisi jotain muuta kuin ”koko ajan pieni paniikki päällä”. Stressaantunut tai peloissaan jne oleva koira kun ei opi yhtään mitään eikä taatusti nauti olostaan.

On paljon asioita mitä voin tehdä parantaakseni koiran fiilistä, itsevarmuutta tai muuten vaan kannustaakseni ja pitääkseni yllä motivaatiota ja saadakseni sen uskomaan itseensä. Pitäisi varmaan koota joku muistilista.

• Namit! Jos Kara ei pysty syömään, ollaan selkeästi liian vaikeassa tilanteessa
• Herkkujen syömistyyli, nopeasti henkensä hädästä syövä Kartsu on aika stressaantunut, rauhallisesti syövä on rauhallinen myös mieleltään
• Ennen halliin menoa lelulla leikkiminen/heittely (jos lähtee mukaan) jos ei niin namien heittelykin toimii (vauhtia, energiaa koiraan)
• Namien etsintä ruohikosta pieneltäkin alueelta rauhoittaa koiraa, siirtää huomion pois jännittävistä asioista tai muuten vaan antaa aivan muuta mielekästä ajateltavaa
• Ennen halliin menoa juokseminen, ja itseasiassa Karan kanssa minulla on tapana juosta halliin varovasti sitä samalla innostaen > vauhti ja liike tuo energiaa ja vähän nostattaa koiraa tms (Jodan kanssa halliin rauhassa menoa sai harjoitella siitäkin edestä)
• Helpottaminen! Jos tehtävä on liian vaikea tai opetellaan uutta, välillä tai lopuksi jotain helppoa, jonka koira osaa > esim. hyppy, tämä tuo itsevarmuuden takaisin aina
• Lyhyt treeni, joku 3-6min ehkä, onnistumiseen lopetus AINA koiralla kun koiralla, Karalla joskus tein noin 8 minuutin treenin ja se oli todella väsyneen näköinen eli pyrin oikeasti pysymään sen alla
• Kehu ja kannusta mutta rauhallisella, ei liian kovalla korkealla volyymilla (äänekäs WAU kiljahdus saattaa säikäyttää enemmän)
• Helkkarin hyviä nameja aina, mielelään paria eri sorttia
• … lisää!?

Ehkä jo kirjoitin, että kouluttaja on meillä nyt sama, kun oli ihan ensimmäisellä jaksolla alkeiskurssin jälkeen. Hänkin sanoi, että on todella koira muuttunut paljon siitä. Ja niinhän se onkin. Karan kanssa voidaan tehdä jo vaikka mitä ja se ulkoilee yksinäänkin aivan rennosti Killerin alueella, mikä ei myöskään ollut itsestäänselvyys taannoin. Hirveästi ollaan tehty töitä ja harppauksia myös eteenpäin! Kyllä meistä vielä hyviä tulee.